Identtiteettikriisin saa näköjään aikaiseksi mistä vaan.
Tässä eräs surullinen esimerkki. Juuri kun kuvittelin selviytyneeni ikäkriisistä uutta pukkaa. Kaikki on näiden psykologian opintojen syytä. Aikaisemmin identifioiduin teknisesti orientoituneeksi semi-humanistiksi, joka tuntee jopa kauppatieteilijöitä,
eikä pidä ihan kaikkia heitä vastenmielisyyttä herättävinä rahanahneina kapitalistikokkareina.(Huom! Muistakaamme kuinka eräskin kauppatieteilijä kuullessaan WTC-iskuista oli lähinnä hädissään HEX-indeksin tilasta. " Älä! Mitähän Hexille kuuluu?", lausui hän ja ryntäsi pörssin sivuja tutkailemaan.)
Nyt olen uppoamassa megahumanismin synkkään syvänteeseen kohdattuani ihmistieteiden ihmistieteen eli psykologian. Vaikkakin painotukset ovat työ- ja organisaatiopsykologiassa, ei tämä hyvältä näytä. Miten minä nyt tällaiseen päädyin? Minä, joka en lukiossakaan suostunut psykologiaa opiskelemaan, koska pidin sitä kaikkien pseudotieteiden äitinä. (Toisaalta ryhdyinhän ratsastamaankin, kun pelkäsin hevosia ja opiskelemaan tietotekniikkaa, vaikka olin pahemmanlaatuinen luddiitti ja tietoyhteiskuntakriitiikko. Hmm..?)
No pseudotiedettä psykologia mielestäni vieläkin on joiltakin osin. Mutta mahdotonta on mitään oppia, jos kyseenalaistaa kaiken vastaantulevan, joten olen hieman avarakatseisempi psykologiseen maailmanselitysmalliin nähden. Mutta tieto lisää tuskaa ja nyt tiedän, että psykologiaa on sovellettu mitä kauhistuttavammalla tavalla halki historian ts. psykologian historia kulkee yhtäjalkaa aivopesun historian kanssa. Ja mitä mieltä voi olla nykyisistä soveltuvuuskokeista? Huhaata kaikki tyynni, tai voivat ne ehkä jotakin kertoa ihmisestä, mutta entä sitten? Kuinka voidaan sanoa, että tällainen ihminen soveltuu tähän ja tähän tehtävään? Mielestäni tätä ei voida tehdä, koska(en jaksa perustella)...
(Keksi tähän oma perustelu, jos olet samaa mieltä) Mutta takaisin kriisiin. Nyt kun en enää kyseenalaista kaikkea, olen alkanut kyökkipsykologisoida kaikkia ja kaikkea entistäkin enemmän. Pieni ymmärtäjä minussa on alkanut paisua ja alan ymmärtää ihmisiä entistä enemmän ja alan myös pitämään ihmisistä vielä nykyistä enemmän. Ei hyvä ei. Eihän tällaisella asenteella voi kivetä tietään menestykseen. Menestyäkseen tässä maailmassa täytyy oppia ymmärtämään ennen kaikkea
itseään ja hioa kyynärpäänsä timantinkoviksi ja luonteensa kiveksi. Täytyy ajatella itseään, ylläpitää työkykyä tervehenkisillä hikiharrastuksilla ja löytää oma sisäinen sankari. Täytyy löytää sopiva stressitaso, biorytmit, terveet elämäntavat, vastapaino työlle, sisäinen tasapaino ja tehokkuus ja olla nami-nami. Ja sitten napata reippaasti se, mikä itselle kuuluu.
Mitä on sitten on menestys? Tässä yhteydessä määrittelen menestyksen tilaksi, jossa ihmisellä on: Rahaa, kavereita, elämänkumppani, lapsia, onnellisuutta, kiva ja luova duuni, turvallisuutta, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, hyvät työkaverit, pitkä loma, puutarha ja kivitalo, uralla etenemismahdollisuus, ylpeät vanhemmat, oma kirjasto, pikkuisen seikkailuja, pysyvyyttä, arvostusta, kauneutta, rauhaa ja jouluna lunta.
Ehkä sit ens elämässä.
