perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

close, so close

tämän meilin oli tarkoitus juhlistaa sitä, että tämä terminologia siirtyy luopioon

oli tarkoitus myös juhlistaa sitä, että on ensimmäinen vapaa vloppu kokkolan kylässä

ja sitä, että olen rikkaampi kuin koskaan


no, rikkauden hoiteli reilun parintonnin yleiskulut

luopion se, että noin 9 tunnin työpäivissä (laskutettava 7,5h, pitkiä on tulossa, vapaita) ennättää muka webaa päivittämään

ensimmäisen vapaan vlopun taas tuhosi tänään saatu meili, joka sanoi maanantaina tulevasta sarjastasi ei ole ensiviikon käännöksiä


eh

ei oikeasti jaksaisi

Tunnisteet:

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Kukkia ja siideriä

Kukkapenkistä puskee vihreää. Näin jo ampiaisen, leppäkertun ja muurahaisia. Terassikausikin tuli eilen avattua.

Kesälomaa saisi ruveta suunnittelemaan. Kovasti vaan meikäläistä häiritsee, etten vielä tiedä, missä olen kesällä töissä. Onko lomaa vaiko eikö. Jännitys vaihtuu jo tylsyydeksi.

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Arpapeliä

Jännitys tiivistyy.

Saatan kohta saada palkankorotuksen nykyisessä duunissa, ja hyvällä tuurilla voi rapista palkanlisää jopa takautuvasti. Toisessa meneillään olevassa lotossa voisi napsahtaa uusi ja haastava työpaikka aivan muualta.

Arvonnat suoritetaan ensi viikolla. Raa'an matemaattisesti ensimmäisen voiton todennäköisyys on noin 90% ja toisessa noin 20%. Kyseessä on kaksi toisistaan irrallista peliä, joten voi olla, että voitan molemmissa. Tai huonolla tsägällä jään tyhjin käsin eli elämä jatkuu entisellään.

Olisipa jo ensi viikonloppu! Ei malta odottaa.

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Duunitillitys...

... eli selonteko ensimmäisestä kuukaudesta mielekkään puuhastelun parissa:

Mitä on?:

Hienon hieno digijärkkäri. Komia työsuhdekännykkä (liiankin komia, koska en osaa sitä käyttää). Kireä ja muutosvastarintainen työilmapiiri.

Mitä juuri ja juuri on?:

Työpaikan avaimet (sain vasta eilen). Halpis digihaastattelunauhuri (johon ei voi luottaa.)

Mitä ei ole?:

Työsopimusta. Rahallista korvausta mielekkäästä puuhastelusta tai tarkkaa tietoa em. korvauksen suuruudesta (hieman himmentävät puuhastelun mielekkyyttä). Tietoa vastuualueesta. Vapaa-aikaa (edellinen vapaapäivä viime viikon sunnuntaina , seuraava ehkä ensi viikonloppuna). Ajokorttia ja autoa ( ei ole aikaa ajotunneille, teoriakokeeseen, inssiin tai autonhankintaan. ). Kamerajalustaa ( jonka puuttuminen oli erityisen ikävää juuri tänään, ottaessani kohmeisin sormin ja jäätyinein varpain yli 100 kuvaa ralliautoista.). Omaa työhuonetta (pirun konsultti miehittää työhuonetta yliajalla eli projekti kusee).

Muuta valittamista?:

Ähräämistä ydinosaamisalueeni ulkopuolella, esim. ravit ja rallit. Lisäksi sana "vaalit" koskee jo korviin. Olen tavannut liikaa ehdokkaita ja heidän kannattajiaan = kylähullupuolueen yli-innokas kannattaja hyökkäsi verbaalisesti kimppuuni ja käyttäytyi uhkailevasti.

Summa summarum:
Silti vielä kumma kyllä huumoria hommasta pystyy repimään ja valokuvaaminen tolkun vermeillä on todella mukavaa. Saas nähdä, koska hymy hyytyy ja mielekäs puuhastelu muuttuu ihan vaan työksi.

Tunnisteet:

kirjoittajalla on jakomielitauti

sitä veikkaa tehneensä hitusen liikaa töitä kun herää ilman auttamista yhdeltätoista

vilkaisee kelloa ja vittu, töissä piti olla kahdeksaksi

juuri ovesta ulos sännätessään rupeaa pohtimaan, että jokin mättää tässä kuvassa nyt pahasti

no joo, tarkastelu osoittaa että ne kellon viisarit liikkuvat ja ovat todellakin siinä yhdentoista kohdalla


ilta yhdentoista

perjantai-iltana


no, tulipa havaittua että (lääkkeeksi vitutukseen) nautitusta parinkympin punkkupullosta tulee aivan-uskomattoman-paha-krapula. toisaalta, oma vika. itse jumittui siihen händelin espanjalaisten viinien osastolle. ja espanjasta nyt ei tunnetusti ole tullut muuta laadukasta kuin kansanmurha (tämä on inkvisitio, tuokaa minulle kaikki neityseenne...eiku...)

ja baarikaappi kiittää
olisi pystyessään varmaan kiittänyt myös siitä, kun ihan-vain-vähän-väsyneenä ruuvasin lasiovet kiinni väärinpäin


lauantai ja vaasa, mitä vittua minä täällä teen?
(ajastan lucky lukeja ja käännän rollergirlsiä mutta se nyt ei taas kuulu tähän)

vapaapäivä voisi olla kiva, niinku joskus

Tunnisteet:

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

heads up

jos kuljettaa mukanaan neljää duunia, jää vapaa-aika väliin

unohtuu esmes päivittämästä vuodatusta

halusin vain kertoa, että löysin asunto-osakeyhtiöni "everything is wrong but me -naisen"

eli sain ekat haukut

syy...
taloyhtiön pesutupaan ei saa viedä märkiä vaatteita

-koska niiden jälkeen lattia on märkä

vanha -äS olisi tehnyt asialle jotain, uusi -äS tyytyi sanomaan, jahas


muuten on tullut havaittua markkinointimaailman syvin olemus

jos keksii hyvän jutun, vastaus on "ihan kiva"

jos kertoo sen mieleen tulleen huonon jutun, vastaus on "me otetaan tämä sloganiksi"


ja kaupunki on edelleen kuollut

paljonkin olisi sanottavaa, mutta läppärillä odottaa 8 projektia jossa on dl huomenna, mieluiten eilen

Tunnisteet:

yhteys

    jumalansana@yahoo.com

disinformaatio

    kauppatieteilijöitä // 1
    humanisteja // 4
    1 valtion virallinen nörtti
    keskimääräinen vuosikurssi // 8+
    sijainti //
    1|vaasa
    1|helsinki
    1|pohjoispohjanmaa
    1|pohjois-savo
    2|turku

oliko lystiä

 feedi
                 eXTReMe Tracker