« Home | eräänä iltapäivänä toimistossa » | kunnon poliitikko eksyy vaikka paperipussiin » | rakas bill gates » | Eipä meillä mitään sanottavaa ole » | arvaako kukaan missä minä olen » | thinking inside the box » | tik-tok » | i'm ugly on the inside too » | päivän kansainvälisyyskasvatus lapsille » | teletapitko pelottavia? »

Ein Feind ist unser und einer allein

oli tarkoitus kirjoittaa tähän poliittisesti korrekti ja yleistyksiä sisältämätön vitsi

--

no, sen sijasta rupesin pohtimaan että olisi kätevää jos syttyisi rajalle pieni ja söpö, vaikkapa kuukauden kestävä sota

(rajaksi voitaisiin valita vaikka se arvalla heitetystä ílmansuunta idästä uhkaava, arvalla heitettyä punaista väriä edustava vaara, jonka sa-int aina uhkaksi satumanvaraisesti arpoo)

vimonenpäivä tulee palkkaa justsopivasti että voisi kuukauden käydä jossain lämpimämmässä huilimassa. Sitten kun tulisi takaisin niin kaikki nationalistit olisivat tapattaneet itsensä suur-suomi intoilullaan.

ei tarvitsisi edes valmistua että voisi lähestulkoon valita oman työpaikkansa ja oman palkkansa

miten olisi, kääriäisen sepi, kyllähän savolaisten tulee pitää yhtä

Now we are talkin´!

Olisi mahtavaa aloittaa puhtaalta pöydältä suo,kuokka ja jussi-hengessä.Uudessa ja entistä eheämmässä suomessa olisi katettu urheilustadioni ja musta presidentti.Mitä muuta muka kehittynyt ja edistyksellinen yhteiskunta tarvitsisi?

Ja mulla luomuedeninpuutarha.

olet oikeassa, kössi. saavutukset ratkaisevat. lähekkö vetämään mun kampanjaa, tärkeintä ei ole voitto vaan loata muut ehdokkaat

ja tietysti voittaa vaikka saa vähemmän ääniä kuin joku toinen

kyllähän se vähän vaatii mutta kestää sen kun on ylemmät päämäärät. kuten demokratian muuttaminen totalitarismiksi

niin, ensimmäisestä kommentista vielä.

siis kätevä täsmäsota tyyliin 80-luvun Afganistan, Irak tahi Tsetshenia.

Infrastruktuuriahan siinä menisi päreiksi mutta lieneekö suurikaan tappio nykyisen huomioonottaen

pääpaino kuitenkin suurilla henkilöstötappioilla

verenvuodatusta, eireicheinfuhrer ja viimeiseen patruunaan, juunou

Kello 21/8/05 11:09, Kössi kenguru väitti?

Musta presidentti?

Voitaisko nyt sopia, että munasarjat, kivekset, seksuaalinen suuntautuminen....


Oh my.Nyt on tainnut jäädä jollain sarkasmifiltteri päälle.Niinkuin blogianne nyt äkäiset SETA-aktivistit lukisivat?

Taidan tyytyä tästä lähin passiivisen lukijan rooliin.

Kuka nyt sitä katettua urheilustadionia oikeasti haluaa?

sota sotakommentista, vihdoinkin olen saanut jotain aikaan

Lähetä kommentti

yhteys

    jumalansana@yahoo.com

disinformaatio

    kauppatieteilijöitä // 1
    humanisteja // 4
    1 valtion virallinen nörtti
    keskimääräinen vuosikurssi // 8+
    sijainti //
    1|vaasa
    1|helsinki
    1|pohjoispohjanmaa
    1|pohjois-savo
    2|turku

oliko lystiä

 feedi
                 eXTReMe Tracker