Pseudokriisi
Identtiteettikriisin saa näköjään aikaiseksi mistä vaan.
Tässä eräs surullinen esimerkki. Juuri kun kuvittelin selviytyneeni ikäkriisistä uutta pukkaa. Kaikki on näiden psykologian opintojen syytä. Aikaisemmin identifioiduin teknisesti orientoituneeksi semi-humanistiksi, joka tuntee jopa kauppatieteilijöitä,
eikä pidä ihan kaikkia heitä vastenmielisyyttä herättävinä rahanahneina kapitalistikokkareina.(Huom! Muistakaamme kuinka eräskin kauppatieteilijä kuullessaan WTC-iskuista oli lähinnä hädissään HEX-indeksin tilasta. " Älä! Mitähän Hexille kuuluu?", lausui hän ja ryntäsi pörssin sivuja tutkailemaan.)
Nyt olen uppoamassa megahumanismin synkkään syvänteeseen kohdattuani ihmistieteiden ihmistieteen eli psykologian. Vaikkakin painotukset ovat työ- ja organisaatiopsykologiassa, ei tämä hyvältä näytä. Miten minä nyt tällaiseen päädyin? Minä, joka en lukiossakaan suostunut psykologiaa opiskelemaan, koska pidin sitä kaikkien pseudotieteiden äitinä. (Toisaalta ryhdyinhän ratsastamaankin, kun pelkäsin hevosia ja opiskelemaan tietotekniikkaa, vaikka olin pahemmanlaatuinen luddiitti ja tietoyhteiskuntakriitiikko. Hmm..?)
No pseudotiedettä psykologia mielestäni vieläkin on joiltakin osin. Mutta mahdotonta on mitään oppia, jos kyseenalaistaa kaiken vastaantulevan, joten olen hieman avarakatseisempi psykologiseen maailmanselitysmalliin nähden. Mutta tieto lisää tuskaa ja nyt tiedän, että psykologiaa on sovellettu mitä kauhistuttavammalla tavalla halki historian ts. psykologian historia kulkee yhtäjalkaa aivopesun historian kanssa. Ja mitä mieltä voi olla nykyisistä soveltuvuuskokeista? Huhaata kaikki tyynni, tai voivat ne ehkä jotakin kertoa ihmisestä, mutta entä sitten? Kuinka voidaan sanoa, että tällainen ihminen soveltuu tähän ja tähän tehtävään? Mielestäni tätä ei voida tehdä, koska(en jaksa perustella)... (Keksi tähän oma perustelu, jos olet samaa mieltä)
Mutta takaisin kriisiin. Nyt kun en enää kyseenalaista kaikkea, olen alkanut kyökkipsykologisoida kaikkia ja kaikkea entistäkin enemmän. Pieni ymmärtäjä minussa on alkanut paisua ja alan ymmärtää ihmisiä entistä enemmän ja alan myös pitämään ihmisistä vielä nykyistä enemmän. Ei hyvä ei. Eihän tällaisella asenteella voi kivetä tietään menestykseen. Menestyäkseen tässä maailmassa täytyy oppia ymmärtämään ennen kaikkea itseään ja hioa kyynärpäänsä timantinkoviksi ja luonteensa kiveksi. Täytyy ajatella itseään, ylläpitää työkykyä tervehenkisillä hikiharrastuksilla ja löytää oma sisäinen sankari. Täytyy löytää sopiva stressitaso, biorytmit, terveet elämäntavat, vastapaino työlle, sisäinen tasapaino ja tehokkuus ja olla nami-nami. Ja sitten napata reippaasti se, mikä itselle kuuluu.
Mitä on sitten on menestys? Tässä yhteydessä määrittelen menestyksen tilaksi, jossa ihmisellä on: Rahaa, kavereita, elämänkumppani, lapsia, onnellisuutta, kiva ja luova duuni, turvallisuutta, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, hyvät työkaverit, pitkä loma, puutarha ja kivitalo, uralla etenemismahdollisuus, ylpeät vanhemmat, oma kirjasto, pikkuisen seikkailuja, pysyvyyttä, arvostusta, kauneutta, rauhaa ja jouluna lunta.
Ehkä sit ens elämässä.
Tässä eräs surullinen esimerkki. Juuri kun kuvittelin selviytyneeni ikäkriisistä uutta pukkaa. Kaikki on näiden psykologian opintojen syytä. Aikaisemmin identifioiduin teknisesti orientoituneeksi semi-humanistiksi, joka tuntee jopa kauppatieteilijöitä,
eikä pidä ihan kaikkia heitä vastenmielisyyttä herättävinä rahanahneina kapitalistikokkareina.(Huom! Muistakaamme kuinka eräskin kauppatieteilijä kuullessaan WTC-iskuista oli lähinnä hädissään HEX-indeksin tilasta. " Älä! Mitähän Hexille kuuluu?", lausui hän ja ryntäsi pörssin sivuja tutkailemaan.)
Nyt olen uppoamassa megahumanismin synkkään syvänteeseen kohdattuani ihmistieteiden ihmistieteen eli psykologian. Vaikkakin painotukset ovat työ- ja organisaatiopsykologiassa, ei tämä hyvältä näytä. Miten minä nyt tällaiseen päädyin? Minä, joka en lukiossakaan suostunut psykologiaa opiskelemaan, koska pidin sitä kaikkien pseudotieteiden äitinä. (Toisaalta ryhdyinhän ratsastamaankin, kun pelkäsin hevosia ja opiskelemaan tietotekniikkaa, vaikka olin pahemmanlaatuinen luddiitti ja tietoyhteiskuntakriitiikko. Hmm..?)
No pseudotiedettä psykologia mielestäni vieläkin on joiltakin osin. Mutta mahdotonta on mitään oppia, jos kyseenalaistaa kaiken vastaantulevan, joten olen hieman avarakatseisempi psykologiseen maailmanselitysmalliin nähden. Mutta tieto lisää tuskaa ja nyt tiedän, että psykologiaa on sovellettu mitä kauhistuttavammalla tavalla halki historian ts. psykologian historia kulkee yhtäjalkaa aivopesun historian kanssa. Ja mitä mieltä voi olla nykyisistä soveltuvuuskokeista? Huhaata kaikki tyynni, tai voivat ne ehkä jotakin kertoa ihmisestä, mutta entä sitten? Kuinka voidaan sanoa, että tällainen ihminen soveltuu tähän ja tähän tehtävään? Mielestäni tätä ei voida tehdä, koska(en jaksa perustella)... (Keksi tähän oma perustelu, jos olet samaa mieltä)
Mutta takaisin kriisiin. Nyt kun en enää kyseenalaista kaikkea, olen alkanut kyökkipsykologisoida kaikkia ja kaikkea entistäkin enemmän. Pieni ymmärtäjä minussa on alkanut paisua ja alan ymmärtää ihmisiä entistä enemmän ja alan myös pitämään ihmisistä vielä nykyistä enemmän. Ei hyvä ei. Eihän tällaisella asenteella voi kivetä tietään menestykseen. Menestyäkseen tässä maailmassa täytyy oppia ymmärtämään ennen kaikkea itseään ja hioa kyynärpäänsä timantinkoviksi ja luonteensa kiveksi. Täytyy ajatella itseään, ylläpitää työkykyä tervehenkisillä hikiharrastuksilla ja löytää oma sisäinen sankari. Täytyy löytää sopiva stressitaso, biorytmit, terveet elämäntavat, vastapaino työlle, sisäinen tasapaino ja tehokkuus ja olla nami-nami. Ja sitten napata reippaasti se, mikä itselle kuuluu.
Mitä on sitten on menestys? Tässä yhteydessä määrittelen menestyksen tilaksi, jossa ihmisellä on: Rahaa, kavereita, elämänkumppani, lapsia, onnellisuutta, kiva ja luova duuni, turvallisuutta, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, hyvät työkaverit, pitkä loma, puutarha ja kivitalo, uralla etenemismahdollisuus, ylpeät vanhemmat, oma kirjasto, pikkuisen seikkailuja, pysyvyyttä, arvostusta, kauneutta, rauhaa ja jouluna lunta.
Ehkä sit ens elämässä.
Lukukausi alkaa ylihuomenna ja 50% tiedekunnista on saanut opinto-oppaat julkaistua. Aikatauluja ei kait vielä kukaan.
Tiedekuntasi ei tarinastasi selvinnyt, mutta ainakin humanistit voivat JO suunnitella syksyään seuraava linkki apunaan: http://www.uwasa.fi/hut/fi/index.html
Sieltä löytyy kaikkea uutta ja kivaa! Leikki alkakoon, tamburiinit soimaan!
Posted by
Anonyymi |
30/8/05 11:33
Mutta onhan teillä "Teekkarin tehopenaali", eikö se nyt riitä opintojen suunnitteluun ? ;)
Häkellyttävän hieno infopaketti, joka muistuttaa vakavanhoista oppimisen metodeista (käsitekartat, muistiinpanojen jäsentäminen), mutta yllättää vanhankin konkarin mm. teorialla musiikin ja oppimisen yhteydestä:
Suggestopedinen opiskelu (käytetty erityisesti kielten opiskelussa) perustuu opiskeluun klassisen musiikin säestyksellä. Tuolloin taustamusiikiksi valitaan musiikki, jonka rytmi on 60 tahdinosaa minuutissa eli keskimääräisen ihmisen lepopulssi.... Esimerkkejä soveltuvasta musiikista ovat Vivaldin Neljä vuodenaikaa (erityisesti talvi), Bachin Goldbergin muunnelmat ja Albinonin Adagio.
Goddammit...Fabriikin yläkerta saa sympatiani.
Posted by
Anonyymi |
30/8/05 12:35
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Posted by
Anonyymi |
30/8/05 13:01
Kuinka voidaan sanoa, että tällainen ihminen soveltuu tähän ja tähän tehtävään? Mielestäni tätä ei voida tehdä, koska..
...henkilön soveltuvuus voi muuttua merkittävästi työtehtävän aikana ja työtehtävän kautta voi ihminen kasvaa soveltuvaksi tehtävään.Näin on näreet.
Et taida siis myöskään tukea eilisessä hesarissa kirjottaneen talostieteiden maisterin ( Seppo Heinonen, Vantaa) näkemystä, jonka mukaan opiskelupaikat tulisi jakaa älykkyystestin perusteella?
Jos joku on hyvä kalastaja ja toinen erinomainen metsästäjä, heidän kannattaa keskittyä joko kalastukseen tai metsästykseen ja vaihtaa osa saaliista keskenään, mikä takaa suuremman "bruttokansantuotoksen" kuin omavaraisuus
Ok, vertauskuva mitä mainioin, mutta entä jos metsästäjällä ei ole ollut koskaan mahdollisuutta kalastukseen, jos tämä on asunut esim. liian kaukana järvestä? Esim. valmiudet ja taidot tietotekniikan suhteen voivat vaihdella suurestikin perheiden välillä, varallisuudesta riippuen. Näin ollen, tulisiko maatalonpojalta kieltää mahdollisuus urasta graaffisena suunnittelijana?
Ainoa oikeudenmukainen tapa jakaa koulu-ja opiskelupaikat on ottaa taas käyttöön objektiiviset älykkyystestit
Jos joku tietää tämänkaltaisista testeistä enemmän, niin kuulisin kernaasti mitä ne pitävät sisällään.
(pahoittelen pitkää postausta-omassa blogissa avautumiset tulisi tehdä mutta kun sitä tehdään kieli poskella)
Posted by
Anonyymi |
30/8/05 13:02
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Posted by
Anonyymi |
30/8/05 14:02
Mitä on sitten on menestys? Tässä yhteydessä määrittelen menestyksen tilaksi, jossa ihmisellä on: Rahaa, kavereita, elämänkumppani, lapsia, onnellisuutta, kiva ja luova duuni, turvallisuutta, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, hyvät työkaverit, pitkä loma, puutarha ja kivitalo, uralla etenemismahdollisuus, ylpeät vanhemmat, oma kirjasto, pikkuisen seikkailuja, pysyvyyttä, arvostusta, kauneutta, rauhaa ja jouluna lunta.
En liene hirveän väärässä jos luen tässä annoksen sarkasmia. Olen miettinyt samaa viime aikoina. Määrittelisin menestyksen siten, että menestynyt ihminen on tyytyväinen elämäänsä.
Kuten silloin kerran oli puhetta, tiettyä henkistymistä on ollut ilmassa. Materiaa tarvitsen sen verran, että ruokaa on pöydässä ja musiikkia ja lukemista olemassa, ja tietysti rahaa vuokraan ja vastaaviin. Luulen, että tulisin aika pienelläkin toimeen.
Huolestuttavaa tässä on se, että jotenkin tämä asenne on etäännyttänyt minua kaikista ihmisistä. Ikäänkuin kiinnostus sosiaaliseen elämään olisi jähmettynyt. Keittiöpsykologi minussa on kuollut, mistä sen saa takaisin?
Niin no, ei ihan kaikkiin ihmisiin. Siis kiinnostus ole lopahtanut. Pidän edelleen ihmisistä, jotka teitittelevät minua. Onneksi heitäkin on olemassa.
Laitoskätyri tuossa jo ehtikin sanoa sen, mitä minäkin olisin Kössille tiennyt vastata. Että humanistit ovat jo saaneet kaikenlaista verkkoon, kiitokset vain asianomaisille, vaikka vähänpä se oikeastaan minua koskettaa, enää.
Posted by
Mirva |
30/8/05 15:27
Lähetä kommentti